10.6.2010

Osa 1: Foscam FI8908W ip-kamera

Foscam FI8908W ip-kamera, mikä loistava ja edullinen verkkokamera kotikäyttöön! VGA-tarkkuus (640x480px), moottoroitu kamera (60 astetta pystysuunnassa, 270 astetta vaakasuunnassa) sekä infrapunaledit yönäköä varten.

Kamerasta löytyy sekä ethernet-portti että langaton WLAN yhteys, jonka ansiosta kameran sijoittelu helpottuu kun lopullinensi sijoituspaikka vaatii vain verkkovirran.

E-baystä tilaamalla kotiinkuljetettuna noin $80, helppo käyttöönotto ja yllättävän hyvä kuva hintaisekseen.

Kamera saapui Singaporesta lopulta alle kahdessa viikossa, ja paketissa oli valmiiksi itse kamera, ohjekirja + cd, ethernet-kaapeli sekä teline, jolla kameran saa ruuveilla kiinni kattoon, seinään tai vaikkapa pöytään tarpeen vaatiessa.

Foscam on siinä mielessä verrattain harvinainen kiinalaisvalmistaja, että kyseinen tehdas päivittää kameroidensa firmwareja kohtuullisen usein ja todella ottavat käyttäpalautteita ja asiakkaiden toiveita huomioon. Ulkomaalaisten foorumien kommenttejen mukaan tehdas vastaa varsin nopealla tahdilla käyttäjien kysymyksiin ja valmistajan kamerat muutenkin nauttivat yleistä mielipidettä erinomaisesta hinta/laatusuhteesta.


Kamerat ovat jopa sen verran suosittuja, että monet muutkin kiinalaiset tehtaat kopioivat surutta Foscamin aitoja kameroita. Foscam on myös OEM-valmistaja joka brandaa tuotteitansa tarpeen vaatiessa myös muille halukkaille, joten varmin tapa saada aito Foscam on tilata tuote ebaystä joltain Foscamin suosittelemalta myyjältä. Mikäli päätyy hieman edullisempaan saman näköiseen tuotteeseen, on vaarana saada kopio, joka saattaa hajota jos yrittää päivittää laitteeseensa Foscamin omaa firmwarea.

Verkkokauppa.comin tarjonnasta löytyy myös Foscamin mallistoa Opticamin brandillä. Kamerat voivat hyvin olla Foscamilta brandattyjä tuotteita tai muiden valmistajien kopioita, pitää kysäistä asiasta. Jos kamerat tosiaan ovat Foscamin tuotteita, laatu on luonnollisesti sama ja Foscamin omat firmikset toimivat laitteissa. Hinta toki on Ebaystä tilattua korkeampi, mutta kameroihin saa käsiinsä heti ja päälle luonnollisesti vuoden takuun. Muutaman esimerkkikameran Opticamin mallistoista löytää tästä (kääntyvä 8908W 99,90e) ja tästä (8903W kiinteä kamera ulkokäyttöön 129,90e).

Kameran kuvan laatu

Kameran mukana tulee 3.6mm F2.4 aukon linssi, joka tallentaa valvottavaa aluetta 67 asteen leveydeltä. Kameran tuottama kuva on yllättävän laadukas ottaen huomioon edullisen hinnan, valvontakäyttöön kameran laatu on vähintäänkin riittävä.

Esimerkkikuva päivänvalossa.

Esimerkkikuva pimeällä huoneen valot päällä.

Esimerkkikuva täysin pimeässä.

Kamerassa on myös infrapunaledit, joiden avulla kamera kuvaa myös täysin pimeässä mustavalkoista kuvaa. Infrapunaledien teho riittää varsin hyvin ainakin 5m etäisyydelle, joskin kameran sulkimen nopeus hidastuu sen verran että kuvan ohi nopeasti kävelevän henkilön kasvoja on vaikea tunnistaa liikesumeuden vuoksi. Pimeäkuvauksen laatu on kuitenkin riittävä jos tarkoituksena on tarkastella ympäristöä yleisesti esimerkiksi liikehdinnän kannalta.

Lisätietoa kamerasta löytyy Foscamin sivuilta.
Foscamin suosittelemat aitojen tuotteiden Ebay-myyjien listauksen löydät täältä.


Muut tähän artikkeliin liittyvät osat:
Osa 1: Foscam FI8908W ip-kamera
Osa 2: Foscam FI8908W käyttöönotto ja perusasetukset
Osa 3: Foscam FI8908W advanced-asetukset sekä vinkkejä käyttöön

Päivitetty viimeksi 15.06.2010.

9 kommenttia:

Onni Manninen kirjoitti...

Kommentointikin tuntuu pelaavan.

ellobo kirjoitti...

joo

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli

Anonyymi kirjoitti...

Tilasin juuri samanlaisen. Toivottavasti tulee pikaisesti, niin pääsee testailee. Kiitos muuten näistä sun kirjoituksista. t.sebu

Anonyymi kirjoitti...

hyvä ohje!!

Anonyymi kirjoitti...

DX:ltäkin löytyy:
Edullinen, kopio alle viiskyt ekee:
http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.29014~r.34774240
Hinta kuluineen.

ritari kirjoitti...

Itseltä löytyy samannäköinen kamera Heden Visioncam-merkkisenä. Ranskasta ostettu. Tiedä sitten onko OEM-Foscam vai "laiton" kopio. Viimeisin firmis Hedenistäkin on päivätty marraskuulle 2010 (kuten Foscamin vastaavan mallinkin) joten voisikohan tuosta vetää johtopäätöksen että kyseessä on on OEM-versio Foscamista.
Itseltä löytyy toinenkin halpa IP-kamera (Vilar IPC-1002/Eminent 4482) ja täytyy sanoa että tässä hedenissä on ällistyttävän hyvä kuvanlaatu tuohon Vilariin/Eminentiin verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin ajattelin tällaisen hankkia. Onko kamerassa muistikorttipaikkaa ollenkaan? tarve on siis tallentaa kuvaa kortille ja käydä silloin tällöin remotena katselemassa, mitä kamera on kuvaillut.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä luulet? Tekisitkö sellaisen postauksen jossa, ip-kamera lähettää livekuvaa internet osoitteeseen. Että kaikki pääsisivät katsomaan kameran kuvaa?

Lähetä kommentti